Eppu Normaali

Eppu NormaaliSuomirockin mammutti syntyi kultaisella 70-luvulla, jolloin "stailaus"-sanaa tai radioiden "soittolistoja" ei oltu edes keksitty. Luomuna rehevässä maaperässä Ylöjärvellä syntynyt Eppu Normaali on saanut luonnollisen kasvualustansa ansiosta kaikki ravinteet pitkään uraan. Kun puikoissa on maamme eturivin sanoittaja, säveltäjä  ja rytmiryhmä, se vie ja muut vikisevät. Eppu Normaali on laukonut tajuntaamme hitit kuten "Tahroja paperilla", "Nyt reppu jupiset riimisi rupiset" sekä "Murheellisten laulujen maa". Eppu Normaali liittyy liki jokaisen suomalaisen elämään. Se on lauluillaan liikuttanut monenlaisia tunnetiloja niin arjessa kuin juhlassa - teineissä ja aikuisissa. Tällä kertaa Eppu Normaali liikuttaa tunteiden ohella myös huulia, sillä se konsertoi Oulun Raksilan Suomi-ilmiö -konsertin pääesiintyjänä ja monituhatpäinen kuoro, yleisö, on vastuussa stemmoista. A-mollissa vai D-duurissa, ei sen niin väliä. Pääasia, että ääntä lähtee. Tule kuoroksi ja samalla todistamaan Eppujen viimeistä keikkaa ukkojen kesäkiertueella!Suomirockin mammutti syntyi kultaisella 70-luvulla, jolloin "stailaus"-sanaa tai radioiden "soittolistoja" ei oltu edes keksitty. Luomuna rehevässä maaperässä Ylöjärvellä syntynyt Eppu Normaali on saanut luonnollisen kasvualustansa ansiosta kaikki ravinteet pitkään uraan. Kun puikoissa on maamme eturivin sanoittaja, säveltäjä  ja rytmiryhmä, se vie ja muut vikisevät. Eppu Normaali on laukonut tajuntaamme hitit kuten "Tahroja paperilla", "Nyt reppu jupiset riimisi rupiset" sekä "Murheellisten laulujen maa". Eppu Normaali liittyy liki jokaisen suomalaisen elämään. Se on lauluillaan liikuttanut monenlaisia tunnetiloja niin arjessa kuin juhlassa - teineissä ja aikuisissa. Tällä kertaa Eppu Normaali liikuttaa tunteiden ohella myös huulia, sillä se konsertoi Oulun Raksilan Suomi-ilmiö -konsertin pääesiintyjänä ja monituhatpäinen kuoro, yleisö, on vastuussa stemmoista. A-mollissa vai D-duurissa, ei sen niin väliä. Pääasia, että ääntä lähtee. Tule kuoroksi ja samalla todistamaan Eppujen viimeistä keikkaa ukkojen kesäkiertueella!
www.eppunormaali.fi

Egotrippi

EgotrippiMikki Kausteen johtama Egotrippi teki miehen työn, kahdeksan vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen vuonna 2003, ryhmä räjäytti pankin "Matkustaja" kappaleellaan sekä "Nousukausi" -leffaan päätyneellä "Älä koskaan ikinä" -hitillään. Tämän jälkeen Egotrippiä ei enää tarvinnut esitellä. Suomalainen populaarikulttuuri oli saanut yhden ison tähden taivaalle. Bändin nokkamies Mikki sekä kitaristi Knipi ovat tehneet kappaleita myös muille suomalaisille artisteille (Anna Puu, TikTak, Irina). Rumpali Sampo Haapaniemi on kunnostaunut tuottajana. Laulajamestari Mikki Kauste selvisi liki maaliviivoille kevään "Kuorosota" -ohjelmassa. Mies johti Espoon kuoroa. Nyt hän johtaa yleisökuoroa, kun Raksilan stadionilla raikaavat Egotripin massiiviset pop-hitit.
www.egotrippi.com

Stella

Stella2000-luvun tuoreimpia ja mieleenpainuvimpia kappaleita tehtaillut joensuulainen Stella ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen "Hiekka", "Aamun kuiskaus" ja "Piste" -biiseillään. Piste "Piste"-kappaleen päälle oli Katri Ylanderin tulkinta biisistä Idolsin semifinaaleissa vuonna 2004. Stella on vetänyt isoja yleisömassoja niin festari- kuin klubikeikoilleen. Nyt bändiä on ensi kertaa mahdollisuus nähdä stadionilla. Samalla tämä tulee olemaan bändin viimeinen kesäkeikka. Äänijänteet auki ja laulamaan - karaokea on harvemmin tuotu näin pohjoiseen ja isoon tilaan.
www.stellankoti.net

Tehosekoitin

TehosekoitinVuonna 2004 hajonnut hittipotpuri Tehosekoitin nousi äskettäin haudastaan tekemään jäähyväiskiertueen, joka päättyy Raksilaan Oulun Suomi-ilmiö -konserttiin. Vihoviimeiset käden heilutukset ja laulut on mahdollista laulaa bändille Oulussa 15.8. 

Tehareiden edelliset keikat Porissa, Jämsän Himos Festivalilla, Tammerfesteillä ja Ruisrockissa ovat olleet valtavia yleisömenestyksiä. 

Tehosekoitin sai alkunsa vuonna 1994, jolloin se oli täynnä punk-asennetta. Aikojen saatossa myös ristiriitaisenä bändinä tunnettu Tehosekoitin teki myöhemmin materiaalia, joka rönsyili psykedeliasta kantrin kautta iskelmään. Yhdeksi aikamme legendoiksi jäävistä yhtyeistä Teharit oli nimenomaan se, joka puhutteli niin karvanoppa-Corollakuskeja kuin ainejärjestöjen aamujatkojen tieteilijöitä.  Tehosekoitin on luonut meille hitit kuten "Hetken tie on kevyt", "Pillitä Elli pillitä" ja "Maailma on sun". Rönsyillessäänkin Teharit on onnistunut tallentamaan jotain erityistä rock'n'roll -hengestä. Jotain sellaista, mitä ei voi edes tavoittaa. Ristiriitaisuuksistaan huolimatta, bändi on saanut ihmiset vakuuttuneiksi, että se on juuri sitä, miltä näyttääkin. Aikamme yksi kovimmista bändeistä. Niin livenä kuin levyllä.
http://www.levy-yhtio.com/tehosekoitin1.php